Musiikin suoratoisto

Suoratoisto on tullut jäädäkseen ja siihen vasta totuttelevien tiedoksi, että kyseessä on yksinkertaisesti median toistaminen suorana lähetyksenä internetin välityksellä. Sinun ei siis tarvitse ladata sitä kappaletta, jonka haluat kuunnella, vaan lataat ainoastaan alustan, jonka kautta pääset kuuntelemaan sitä aina halutessasi. Netin nopeuksien kasvaessa ja laitteiden kehittyessä tämä onnistuu yhä paremmin ilman mitään viivettä.

Vielä 2000-luvun alussa oli ihan normaalia, että musiikki kulki mukana mp3-tiedostoina käytännössä muistitikulla, johon sai liitettyä kuulokkeet. Sitten tulivat älypuhelimet, joiden mukana netti alkoi kulkea mukana joka paikkaan. Yhtäkkiä olikin täysin uusi alusta kuunnella musiikkia, ja alan toimijat saivat idean: mitä, jos musiikkia voisi kuunnella yhdestä paikasta, jossa olisi laaja valikoima eikä ihmisten tarvitsisi enää täyttää puhelimiensa muistia yksittäisillä kappaleilla?

Nykyään on saatavilla useampia suoratoistopalveluita musiikin kuunteluun ja nettiradiotkin ovat hypänneet tähän mukaan eli perinteistä radio voi kuunnella suoratoistopalvelun kautta. Älypuhelimen avulla musiikkia voi kuunnella missä ja milloin vain, kunhan on toimiva nettiyhteys.

Välineet kuntoon

Puhelimen ja nettiyhteyden lisäksi kannattaa huolehtia myös siitä, on muutama kätevä lisälaite, joiden avulla musiikin kuuntelu sujuu paremmin ja pääset oikeasti nauttimaan siitä.

Kun tarvitset laadukkaita lisälaitteita, kannattaa suunnata tekniikkaosat.fi-verkkokauppaan, josta löytyy vaikka mitä tarpeellista musiikin kuunteluun. Hyvinä tärppeinä voidaan pitää vaikkapa laadukkaita kuulokkeita, jotta musiikkisi häiritse vaikkapa kanssamatkustajia junassa. Tekniikkaosat-verkkokaupan kautta saat takuulla juuri omalle laitteellesi sopivat kuulokkeet ja henkilökunta auttaa sinua löytämään tarvittaessa mieluisat.

Toinen hyödyllinen lisälaite on vara-akku. Suoratoistopalvelut syövät melko tehokkaasti puhelimen akkua ja jos mukana on langattomat kuulokkeet, kuluu virtaa taas piirun verran enemmän. Vara-akun avulla sinulla on virtaa myös siellä, missä ei ole pistoketta. Tekniikkaosat on ottanut valikoimaansa liudan luotettavia vara-akkuja, jotka täyttävät tiukat laatuvaatimukset eivätkä vahingoita puhelintasi käytön yhteydessä.

Erilaisia suoratoistopalveluita

Suomalaisilla on varaa valita vaikka kuinka monesta eri suoratoistopalvelusta, jotka ovat erikoistuneet musiikkiin. Nimekkäimpiä yrityksiä haastetaan jatkuvasti ja tarjonnan sekä hinnan lisäksi asiakkaita houkutellaan myös muilla ominaisuuksilla, jotka parantavat käyttäjäkokemusta.

Spotify lienee tunnetuin musiikin suoratoistopalvelu. Se myös teki suoratoistosta uuden normaalin ja ollut melkoinen tienraivaaja. Spotifylla on arviolta noin 60 miljoonaa kappaletta valikoimassaan ja sitä voi kuunnella ilmaiseksi. Tällöin tosin kappaleiden väliin tulee mainoksia. Mainokset on mahdollista ostaa pois Premium-jäsenyydellä, joka maksaa 10,99 €/kk. Tätä saa testailla kuukauden ilmaiseksi ennen ostopäätöstä.

Apple Music oli puhelinjätin vastaus nimenomaan Spotifylle ja se onkin Spotifyn yksi kovimmista haastajista: kappaleiden valikoima on laajempi, noin 70 miljoonaa, ja hinta on vain 9,99 €/kk. Ilmaisversiota ei niinkään ole, mutta palvelua saa kokeilla ilmaiseksi peräti kolmen kuukauden ajan.

Tidal on myös pyrkinyt haastamaan Spotifyta laajalla valikoimalla: myös noin 70 miljoonaa kappaletta. Lisäksi se on pyrkinyt valtaamaan alaa aivan kaikilta mahdollisilta alustoilta ja vaikka et olisikaan palvelusta kuullutkaan, se toimii todennäköisesti sinun laitteellasi. Tidal maksaa 9,99 €/kk ja sitä saa kokeilla ilmaiseksi kuukauden ajan. Erikoisuutena on HiFi-mahdollisuus, eli selkeästi parempi äänenlaatu, joka maksaa 19,99 €/kk.

YouTube pyrki aluksi pidättäytymään vain videoissa, mutta alustan käyttäjien lataama suuri musiikin määrä ja alan houkuttelevuus ohjasivat sivustoa avaamaan YouTube Music -palvelun. Biisejä siellä on noin 60 miljoonaa ja palvelun hinta on 9,99 €/kk. Palvelua saa kokeilla ilmaiseksi kuukauden.